lauantai 11. syyskuuta 2010

teehyllyn tyhjennys ja villasukat

Tänään huomasin, että pihavaahterasta yksi kolmasosa on oranssinkeltaista. Pari päivää sitten naapuritalon mies oli heittämässä kahta hienoa puuhenkaria, vanhaakin, pois ja kysyi haluaisinko ne. Ne on aika hienot! Toinen on vihreä.

Polviin ulottuvat villasukat on kivat! Mulla on projektina tyhjentää lähipäivinä loput erinäisistä teenrippeistä kaapista ja ihan kiitettävästi oon siinä onnistunutkin. Virkistää kummasti ja auttaa flunssaan, jee. Veriappelsiini-rooibos on ainakin kadonnut ja kohta yks Mate myös. Kahvinjuonti on parin viimesen viikon aikana vähentynyt, koska kahvinkeitin keittää huonosti, siispä on teetä ja mua hermostuttaa kun on vaan noita rippeitä.



Koitan ehtiä katsomaan tänään Julie & Julia -leffan loppuun, jossa kivasti kaksi tositarinaa kerrotaan päällekäin. Ensimmäisessä Julia (Meryl Streep) muuttaa vuonna 1949Ranskaan ja haluaa opetella tekemään ruokaa ranskalaisittain. Jälkimmäisessä Julie edellisen inspiroimana perustaa blogin tavoitteelleen kokeilla 524 reseptiä Julian kirjasta 365 päivän aikana, vuosi 2002. Tykkään aina kyl Streepistä! Tässä leffassa sen hahmo on aika hupsu, mutta suloinen.

Tänään tein suklaakakkua, joka onnistui ihan ok, mutta ei mitenkään erityisesti. Kuvankin nappasin, kun tuo yksi istui kerrankin paikoillaan ja omalla puolellaan (en tykkää että se hyppii pöydällä). Voisin taas mennä imuroimaan noi mullat lattialta ja sitten käydä ulkona, retkellä jossain.



Viimeisimmät päivät on menneet aikalailla siinä, että oon koittanut saada kertailtua kokeisiin ja tehtyä psykologian tenttipakettia, kohta teen vielä vähän (seuraavana vuorossa kehityspsykologia ja lapsen tunne-elämän kehitys ennen kouluikää).

Syksyä!

maanantai 6. syyskuuta 2010

lämmittelevät pingviinit

kissa istuu vasemmalla olkapäällä. sain juuri filosofian kirjahomman valmiiksi A Beginners Guide to Changing the World -kirjasta, jota voisin suositella esim. kansalaistottelemattomuudesta, matkakertomuksista, Tiibetistä ja Dalai Lamasta kiinnostuneille. en nyt sen enempää tähän kirjaa analysoi, mutta hyvä jees! kuuntelen Poutatorvea ja lipitän chaita toivoen huomenna olevani astetta aktiivisempi kuin tänään ja että huomenna ei ole kylymä. tää päivä vaan meni, jotenkin. huomenna ja oikeastaan koko loppuviikolle tiedossa taas kaikkea.

tänään ilahduin kovasti, kun sain tietää yhden lempikahvilani (Kulttuurikahvila Hertta) avaavan uudestaan mahdollisimman pian tähän melko lähelle, kun remontti valmistuu. sinne sais mennä mukaan remontoimaan! jos sinne pääsis mukaan vielä tossa kk:n päästä, niin meen kyllä. ollut se jo pidemmän aikaa suunnitelmissa. entisessä Hertassa täytin vuosia 18 kpl.

odotan myös, että jonakin päivänä tässä ehtisi käydä orivedellä pyörähtämässä (ei kyl asemalla) ja sitten vilkaisemassa reilu kk sitten avattua lankakauppaa. melko ihmeellistä ja ihanaa, että sellainen siellä nyt on opiston, uimahallin ja tv-&antenniliikkeen vieressä. ikkunan takana on pari kertaa tullut jo käytyä, mutta eihän se ole auki niinä kummallisina aikoina kun siellä päin oon liikuskellut, niin kun vaikka sunnuntai-iltaisin.

nyt pää sanoo, että mee nukkumaan. ja niin meen.