maanantai 22. helmikuuta 2010

*

kuljen pakkasessa paikasta toiseen, jo vähän kiireisenä. kuuntelen musiikkia ja unohdan kaiken muun. joka päivä, iltaisin ulkona, tajuan kauniin maailman. jopa asa saa mut kyyneliin jos on sopiva paikka ja aika. en olis uskonut itsestäni tollasta puolta. kummallisia ja muuttuvaisia on asiat.

luin kirjastossa, mutta jäin kuuntelemaan kaikkia pieniä ääniä ympärillä. ääni saattaa metsossa kuulua toiselta puolelta kirjastoa, mutta kuuluu ihan kun vierestä. joku pieni lapsi huusi: ''hei kirjastotäti, taisin löytää kirjailijan kynän!'' tulisko musta kirjastotäti? ei, vaikka kirjoista ja ihmisistä pidänkin. en tykkää kirjastojen tuoksusta, vaikka se ei mikään huono olekaan. niissä aika on pysähtynyt, vaikka väki vaihtuu. mulle pysähtyneisyys ei sovi, paitsi pieninä määrinä kerrallaan ja harvoin. pysähtyneisyys on hoitavaa toisinaan, mutta siitä voi ahdistuakin koska en tiedä mikä se tarve on kiitää ja nähdä. ehkä se tarve tulee siitä, että kaikki voi koska vaan olla lopussa.
joku voi päättää, että tää neiti ei enää täällä tallaa yhdessäkään talvi-illassa isojen lumihiutaleiden keskellä ja mieti kummallisia ajatuksia tai se ei enää heitä keväällä kenkiä pois ja saa rakkoja jalkoihinsa.

viimeisen parin vuoden aikana sen on tajunnut, että kaikki muodostuu tosi pienestä. ne pienet asiat muodostaa kokonaisuuden, joka loppujen lopuksi on aika kaunis, vaikka toisinaan on monia liian suuria ja liian käsittämättömiä asioita.
täytyisi vaan tyytyä siihen, ettei ihminen voi ja osaa tätä kaikkea selittää, eikä sen kuulukaan. meidän ei kuulu edes pystyä kaikkeen. olo on usein, ettei tässä riitä tälle kaikelle olevalle. sitten sitä miettii että mitä? mihin pitäisi riittää? kuka sen määrittelee ja käskee? minä itsehän sen teen.

tekisi mieli sanoa, että rauhaa ja rakkautta, sitähän mä tarkoitan, loppujen lopuksi.

maanantai 15. helmikuuta 2010

tasapaino

tänään ostin verigreipin. meinasin ostaa vaalean, eli keltaisen, mutta en sitten ostanutkaan. punnitessa huomasin kyseisen hedelmän olevan israelista ja olen päättänyt ainakin toistaiseksi olla ostamatta mitään israelista tuotavaa jos se vain suinkin on mahdollista. ehkä tällä mun noin vuosi sitten tekemällä päätöksellä ei oo mitään suurempia vaikutuksia, mutta jos nähdään taas asiat yksilön silmistä niin omaatuntoahan se helpottaa, vaikkei yksi hedelmä nyt palestiinalaisten oloja paranna.
tavaratalon portaissa meinasi kaksi kertaa mennä tasapaino. tasapainohäiriöitä on ollut nyt noin viikon ajan ja toivon vaan ettei tää ole mitään kovin vakavaa. kertaakaan ei oo vintti pimennyt vielä täysin, onneksi. pimeähän tässä koko ajan jossain määrin ollaan, mutta toivoisin että valoa olis huomiselle ruotsin kuunteluun.
viikonloppuna katselin ruotsalaisia elokuvia. paras oli taas moodyssonin tillsammans, joka aina naurattaa. parasta komediaa tiedostavasta seitkytluvusta, kommuunista jossa on kaikki kyseisen vuosikymmenen keskeisimmät ilmiöt. ja ooo mikael nyqvist on kyllä ruotsalaisten näyttelijöiden ehdotonta aatelia, näytelkööt alkoholisoitunutta isää 70-luvulla tillsammansissa, lapsensa menettänyttä maalaismiestä klaus härön elokuvassa äideistä parhain, tai itse lars levi lestadiusta kautokeinon kapinassa.
viikonloppuna sain oranssit sukat myös valmiiksi, on kivat!

tiistai 9. helmikuuta 2010

myöhäisiltaa

Paljon kuitenkin ehti tapahtua. Vietin pitkän ja antoisan teehetken tässä saman keittiönpöydän ääressä tärkeän ihmisen kanssa. Kiiruhdin kauppaan ja haalin koriin sipuleita, sitruunan, basilikaa ja kukkakaalin. Kukkakaalia mun ei pitänyt ostaa, mutta ei ollut tavallista kaalia usein hyvinvarustetussa lähikaupassa (K-kauppa) ja piti tyytyä muuhun kaaliin kun ei ollut aikaa mennä hakemaan sitä muualta. Kiire on pahasta, kaupassakin on kiva käydä ajan kanssa. Säästää rahaa varmemmin, eikä osta mitä sattuu.
Tuli vahingossa ostettua vielä espanjalainen kukkakaali, mikä on aika iso höh. Espanjalaiset kasvihuoneviljelyt on sangen kuuluisia torjunta-aineistaan ja kuljetuskustannukset on kans aika suuret. Hyllynreunassa luki ruotsalainen kaali ja olin ihan että ''Jee, ruotsalaista, vaikka onkin vähän kallista niin silti pitää tukea lähempänä tuotettua, kun ei sitä kotimaista ole.'' Oli pieni pettymys, kun Tampereen teatterissa istuessani ennen Puhdistus -näytelmän alkua järjestelin paleltumaan päässyttä basilikaa paremmin ja huomasin kaalin olevan Espanjasta saakka. Tuossa nyt valmistuu mun myöhäisillan ruoka, sekalainen keitto :)

Teatterin jälkeen mentiin kaverin kanssa Teatterikahvila Kiveen istuksimaan ja siellä olikin tanssit. Oli aika taidokasta väkeä parketilla. Nyt uni painaa silmiä paljon, niin kuin koko päivän on tehnyt, ja menenkin nukkumaan heti kun pääsen. Oli vaan pakko postailla jotain vielä tästä, ettei jää sellainen olo että tämä päivä olisi ollut kauttaaltaan harmaa. Sitä se ei todellakaan ollut, ei.

Kiitos ja hyvää yötä. Huomenna on uusi talvipäivä ja mitä vain voi tapahtua.

sataa, sataa, sataa

Istun keittiönpöydän ääressä. Lunta sataa, sataa, sataa. Junalla ehdin kouluun, kun tajusin vaihtaa asemalla toiseen junaan, joka myöskin oli menossa Tampereen suuntaan. Se tosin oli tunnin myöhässä alkuperäisestä aikataulustaan. En jaksanut välittää nyrpeistä ihmisistä, vaikka kyllä se itseäkin vähän harmitti. Tekniikalle ei kyllä aina vaan voi mitään, jos vaihteet vaikkapa temppuilee. Kannattaisin silti VR:n yksityistämistä ja muuttamista siis muuksi kun Valtion rautateiksi. Jooh... Kun kevät tulee niin rautatietkin pelaa paremmin.

Matkailu oli maantiedon tunnilla tapetilla ja kyllähän me teollisuusmaiden ihmiset ihan liikaa matkustetaan ja kun matkustetaan niin se matkustustapa on ekologisesti kestämätöntä. Toisaalta lentomatkailun ja yksityisautoilun nostaminen suurimmiksi paheiksi alkaa kuulostaa jo kuluneelta, paljonkin, mutta niin se vaan on. Laivamatkustus esimerkiksi tässä meidän Itämerellä on kyllä muuttanut meren yhdeksi rehevöityneeksi paska-altaaksi, jossa kalatkin kuolee ihan itsestään.

Kirjoitan nyt ihan sekavia juttuja, itsestäänselvyyksiä, lieneekö siitä etten vielä ole oikeastaan mitään syönyt, enkä yhtäkään kahvikupillista juonut. Voisin keittää kahvit, keksiä jotain syötävää, piristyä ja avata silmät, sulkea laitteen joka tuuttaa mitäänsanomattomia rytmihäiriöitä ympäröivään ilmaan, etsiä pätkän ajatusta jostakin ja seurata sitä. Lukea vähemmän tai sitten enemmän uutisia siitä miten Afghanistanin ja USA:n välit rakoilee ja yrittää olla ahdistumatta maailmassa tapahtuvista asioista. Semmoinen ahdistus kun on kaikista turhista turhinta. Täydellistä muutosta on turha toitottaa kaikille, mutta jotain on aina tehtävissä. Boring. Älä muuta viserrä.

perjantai 5. helmikuuta 2010

lumisopuli

kahdessa paikassa asumisessa on se vaikeus, että haluaisi kummassakin paikassa lukea samoja kirjoja ja olla samojen lehtien ja kaiken keskellä. tällä hetkellä mun omassa kodissani ja huoneessani lojuu siellä täällä neulekirjoja täynnä inspiroivia ohjeita ja kuvia kaikesta mitä voisi saada aikaan jos olisi aikaa ja kärsivällisyyttä vähän enemmän. villasukkia ja lankakeriä pyörii myös. lainasin kotipaikkakuntani kirjastosta kasan kirjoja ja suunnitelmissa on väkertää jonkinlainen neuletakki/huppari vaikka alkavan ''lukuloman'' aikana. oon kyllä varmaankin osan tuosta ns. lomasta koulussa, jos saan aikaiseksi mennä näyttämötyön lastennäytelmäkurssille tai elokuvatyön kakkoskurssille... aikaa silti olis yo-lukemisen lomassa, ehkä. kädet haluais vaan tehdä ja tehdä. :)

olin tän illan töissä hoitamassa paria kivaa mukulaa, eli pelaamassa jääkiekkoa ja leikkimässä lumisopulia ja metsästäjää, lukemassa ja keksimässä satuja ja sain siinä lomassa tehtyä yhden oranssin villasukankin valmiiksi. siinä on myös 5 pientä keltaista raitaa. duunin jälkeen ihan väsynyt ja tyhjä olo. vois vaan juoda appelsiiniteetä ja alkaa nukkua, jos malttaisi. mulla on kyllä tossa toi toinen sukka ja almodovarin volver, jotka myös kiinnostais. volverin kävin joskus pari-kolme vuotta sitten katsomassa ja muistaakseni tykkäsin siitä. riittävän monimutkaista ja epäselvää, eli sopii mulle!

huomisen tarkoitus on kämpän imurointi ja vähän tekstitaidon kertausta. ehkä joku toinen päivä saan irti enemmän ympäröivästä maailmasta ja kirjoitan siitä enkä omasta navasta. maailma on paljon kiinnostavampi kuin se.

keskiviikko 3. helmikuuta 2010

hidastus

kissa istuu mun tyynyllä. painaa päänsä vasten näyttöä, kehrää ja tassuttelee näppäimistön poikki. menee takaisin tyynylle ja kuuntelee. nyt me kuunnellaan yhdessä the swell seasonia. tällä kissalla on hyvä musiikkimaku. se diggaa rauhallisesta yömusiikista ja siitä kun siskoni soittaa pianoa. meillä on harvoin näitä yhteisiä hetkiä. kun muutin kotoa pois tämä kissaneiti kiintyi nuorempaan siskooni ja nyt niitä kahta ei mikään erota :3
joskus flora suvaitsee myös mun seuraani. silloin se istuu tuntikausia paikoillaan jos luen tai teen jotain rauhallista. saattaa istua sylissä ja tuijottaa vihreillä silmillään. se osaa nauttia jokaikisestä hetkestä. se on kuullut monet mun asiat ja se on tosi viisas. vanhana tulee viisaaksi, niin. ja se on kaikenlisäksi kaunis. oon ehkä vähän kateellinen sille.

the swell seasonin kuunteleminen illalla on hidastavaa. once -leffan yhdistämät laulaja-lauluntekijät glen hansard ja marketa irglova laittaa kyllä kaiken sisältään tähän musiikkiin. voi luoja kuinka haluaisin kulttuuritalolle näitä kuuntelemaan 20.2.
once -leffa on muutenkin jotain tajuntaaräjäyttävän kaunista ja haikeaakin katseltavaa. se on pienillä puitteilla tehty ja osaltaan se tekee leffasta niin suloisen. ekaksi sitä toivoisi loppuratkaisun menevän toisin, mutta tuntuisi väärältä jos kaikki menisi niin helposti. asioiden helppous on tukahduttavaa.

tiistai 2. helmikuuta 2010

mangojäätelö

Tajusin miten hieno onkaan I Waynen biisi Lava Ground. Kuuntelin sitä pakkasessa kävellessäni kaupasta kotiin. Muistin Aleksanterin kirkkopuistossa miten joidenkin ystävien kanssa tehtiin jonain iltana lukion ykkösvuonna lumienkelit puistoon. Ne säilyi hangessa pari päivää.

Kassissani oli mangojäätelö. Olisin halunnut piparminttusuklaajäätelöä, mutta se tais ollakin vaan viimekesän sesonkituote Pirkalta. Höh, koska se on paras jäätelö. Toisaalta hyvä ettei sitä ollut, koska sitten olis tullut liian kesäfiilis ja ikävä kesään, vaikka talvi on hyvä nyt. Varsinkin kun olin tänään tärkeän ihmisen kanssa luistelemassa ja aurinko paistoi, jää oli sopiva luistella. Rauhallista.
Kaupasta tulon jälkeen ajoin hissillä kuudenteen kerrokseen, portaat ylös ja isoille ikkunoille joista näkee kaupungin yli. Pilvettöminä päivinä näkee kauemmas kuin Kalevan kirkolle ja Viinikkaan, nyt ei ihan näkynyt sinne. Taivas oli vähän punainen. Lintuparvia pyrähteli korkeista rakennuksista toisiin. Tuntui kotoisalta olla siellä, olla nyt täällä ja osa jotakin.

Tänään unohdin asioita ja tajusin pari aikatauluvirhettä, eli huomenna onkin koe. Harvinaista mulle unohtaa. Vaikka en ole kuin vähän lukenut, en jaksa miettiä. Olen hyvä näin, näin ja näin. Olen ihan hyvä, vaikka kaupassa liukuportaat oli jumissa ja piti kävellä ylämäkeen. Ylämäet kuuluu joka päivään, joka paikkaan ja joka elämään. Ehkä ilman niitä mikään ei tuntuisi miltään.

maanantai 1. helmikuuta 2010

Torkkuajastin

Torkkuajastin//Pohjolan Ilmari

Mulla on kolme syytä
herätä, kun kello soi.
Vaan niistä ensimmäisen
oikeastaan juoda voi.
Ja niin mä painan
torkkuajastimen päälle, noin.

Ja taas kun kello soi,
mä mietin sitä toista vaan.
Kirjoitin muistiin sen,
vaan minne lapun laitoinkaan.
Mä katson kelloa ja
päätän vielä nukkua.

Plim plom plim ja ding dong ding.
Nykyään se sanookin
kaikenlaista, zing zong zing.
Mikä ääni kenelläkin.

Kolmannen syyn
mä tiedän tärkeimmäksi.
Siksi meen mä kahvipurkin luo
ja kaadan porot keittimeen.
Vaan sit mä muistan sen,
se liittyikin vain eliseen.

Joo, joo, mä säädän torkkuajastimen eiliseen.
Niin, niin, mä säädän torkkuajastimen eilisen...


Perjantaina olin Klubilla kuuntelemassa sitä Scandinavian Music Groupia vihdoinkin. Yhtään huonommaksi ei jäänyt Pohjolan Ilmarin keikka ennen SMG:tä. Oikeastaan ehkä siitä sai enemmän. Varsinkin kun nyt kuuntelee myöhemmin näitä biisejä ja lukee sanoituksia. Pohjolan Ilmarin sanoitukset on mun mielestä jollain tapaa keskeneräisiä, toisaalta aika naiiveja myös. Keskeneräisiä, niin kun ihmiset. Ehkä ne siksi just mun mielestä on hyviä - aiheet esitetään vakavina, mutta humoristisessa valossa. Esimerkiksi toi Torkkuajastin. Ihmisellä on kolme syytä herätä ja ne syyt onkin sitten mitä on. Kaikilla meillä erilaisilla syymme.

On niitä enemmänkin syitä herätä, mutta syiltä on helppo puristaa silmät kiinni ja jatkaa omaa unta nukkuessa ja valveilla. Ne syyt on jossain olemassa, vaikka ei ehkä just samana aamuna tai päivänä, viikkona, vuotena, vuosikymmenenä vastaan tulisikaan tai pystyisi niitä näkemään. Me ollaan sellaisia epäilijöitä me ihmiset, tai mä olen ainakin!
Me ihmiset halutaan kaikki tässä ja nyt. Se on inhimillistä, koska meidän aika voi koska vaan olla lopussa.
Ehkä jonain aamuna se herätyskello ei soi, eikä kukaan paina torkkunappulaa.

Mun piti kirjoittaa myös eilisestä odottelusta rautatieasemalla, mutta se jää nyt toiseen kertaan, ehkä. Nyt alkaa väsyttää sen verran, että päiväunet vois olla hyvä ratkaisu.
Tänään en tarvinnut edes torkkuajastinta, koska nyt on joku flunssanpoikainen tai sellainen päässyt iskemään. Tai sitten se johtuu kotona olevasta homevaurioista, höh. Ehkä appelsiinitee ja aika pelastaa.

Ai niin, helmikuuta! <: