torstai 28. tammikuuta 2010

Moskova!

Olen saanut postikortin Moskovasta
korkeat punaiset muurit, lilliputti-ihmisten jono
kiemurtelee kohti mausoleumia
--
Vieläkö joku muistaa ylpeää kaupunkia
joka syli avoinna seisoi kaikkien kansojen tulla
tilaa kaviaaria ja valita palvelusta
kun lähdet ravintolasta muista kuitenkin pelätä
valehtele nimesi matkalla Moskovaan


~Ultra Bra/A.Sinnemäki

Junat tulee ja menee. Rautatieasemat. Pakkanen, tuuli, pöly. Kaikkialla sama. Kiire, virta ja rytmi.

Moskovaan?

lauantai 23. tammikuuta 2010

pilvet liikkuu, minä en

en valitettavasti usko, että jaksan kirjoittaa näin ahkerasti jatkossa, mutta nyt on menossa uuden inspiraation ja miniläppärin aiheuttama euforiakausi, josta saan olla iloinen. iloisuus - sitä oli lauantaina ja sitä ei ollut. tunnetilat liikkuivat ääripäissään.

nyt olen orivedellä, vanhempien ja sisarusteni luona, kotona. niin, kotona. jo pelkän koti -sanan kirjoittaminen ja kodin merkityksen ajatteleminen aiheuttaa haikeutta.
helsingin reissu olikin odotettua moniulotteisempi. strategiapäivä meni rennosti ja iloisesti pasilan maisemissa, mutta sen jälkeen vietetty ilta oli jotakin muuta.

ratikkamatka matkamessuilta tulevien ihmisten kanssa tupaten täydessä kulkuvälineessä sai haaveilemaan olosta jossakin muualla, jossakin kaukana ja poissa. ratikasta poisjäädessä yliopiston kohdalla kylmä tuli takin alle ja teki jotakin yllättävää. monesta tuli yhdentekevää. pelotti. sitten alkoi ajatukset liitää.
tein huonoja ratkaisuja.

tänään tunsin itseni kovin pieneksi, mitättömäksi ihmisparaksi keskellä käsittämätöntä maailmaa. keskellä kertakäyttökulttuurista hyvinvointiyhteiskuntaa, jota myös omalla olemisellani olen mukana rakentamassa.
tynellämerellä kasvaa maailman kahdeksas manner, jätteestä ja roskasta koostuva jätelautta. merivirtojen kuljettamat tavalla tai toisella hylätyt tavarat killuvat siellä. voisin kirjoittaa myös roskaamisesta, mutta alkaa olla myöhä ja aika pyyhkiä tämän päivän mietinnät pois mielenpäältä.

kuuntelen yonan uutta musiikkia, erityisesti biisiä ''pilvet liikkuu, minä en''. huomaan, että kirjoittamisen aloittaminen uudelleen on tullut herkempää puolta esiin. kirjoittaessa tulee kuunneltua herkkismusiikkia, vaikka useimmiten jätän tällaiset biisit kuuntelematta välttääkseni jumittumista muistoihin. yleensä mulla soi reggae ja rento meininki leviää ympäri kämppää. hymyilen.

''pilvet liikkuu, minä en'' kuvaa mun mielestä hyvin sitä miten me ihmiset ollaan pieniä verrattuna esimerkiksi pilviin ja kaikkeen mitä vain tapahtuu meidän ympärillä. me ollaan rajallisia olentoja, joiden aika voi olla lopussa koska tahansa. ehkä elämänvarrella selviää asioita ja oppii myös. ehkä ei koskaan voi olla täydellinen.

katu täyttyy kuluvista koroista
postiluukku maksamattomista laskuista
ikkunastain nousee portaat kohti taivasta
aurinko haluu niitä pitkin nousta
kaupunki herää iän ajan kaiken kiireeseen
en enää haluu tietää mihin seuraavaksi meen
unohdan ajan, rakennan mieleeni majan
siihen piiloudun nyt levolle

perjantai 22. tammikuuta 2010

junaterveiset

tänään oli aikainen herätys. nyt istun junassa, nenä kohti helsinkiä. sanassa vaunuosastossa istuu tyttö, joka kysyi äidiltään: ''nukkuuko sudet talviunta. nukkuuko jänikset, äiti?''
''ei.'' ''muumit nukkuu talviunta'', oli tytön päätelmä.

käytän nyt tätä uutta miniläppäriä. vähän opettelua on vielä. aamuiset talvimaisemat näyttää näteiltä. väsyttää. eilinen ilta meni yo-talolla lemmenpyssyjen keikalla keikkuessa. paras synttärikeikka kyllä oli! ompas vanha olo.

kirjoitan toiste vähän enemmän. nyt jatkan tuon yhden keskeneräisen sukan väkertämistä tai nukun.

hyviä viikonloppuja !

torstai 21. tammikuuta 2010

näen selvästi värit, heinäsirkan ja oranssin maan

valitsen nykyään appelsiinitkin tunteella. hetki sitten seisoin Lidlin hedelmä- ja vihannes osastolla ja ajattelin: ''järki käteen, nainen. et osta appelsiinia sen takia, että ihastuit sen väriin. voi herranjestas, ei voi olla totta.'' niin ajattelin, mutta kädessäni ei ollut järki vaan appelsiini. mielessä alkoi soida Pariisin kevään biisi, jossa lauletaan siitä miten kassa pitäisi valita kauneimman kassaneidin perusteella. olin ihan varma, ettei totuttuun tapaan Lidlissä hymyillä. tällä kertaa hymyiltiin. polvenkorkuinen arabipoika haahuili myymälän puolella alennuscheddarjuusto kädessään ja vanhemmat kutsuivat häntä kassalinjan toiselta puolen. suloinen lapsi sai vanhemmat, kassaneidin ja minut hymyilemään. ei jonossa takanani olevaa nuorta miestä. sääli, jos elämä on kovin vakavaa.

kävin myös sokoksella hypistelemässä lankoja, joihin mulla ei oikeasti olisi nyt varaa. silti ostin kerän alennuslankaa, oranssia ja aloeveraa ja jojobaa sisältävää. olen yrittänyt pitäytyä perinteisissä villalangoissa ilman mitään kummempia hifistelyjä, mutta olen taipumassa enemmän pätkävärjättyihin sekoitelankoihin. oi, oli uusia lankoja hyllyssä (pätkävärjättyjä!), mutta en kyllä melkein viittä euroa kerästä maksais.
(oi voi, tuo appelsiini on kaunis ja tuoksuu hyvältä!)
samaisessa kaupassa näin erään henkilön samasta koulusta, nappasin katseen ja ehkä pienen hymynpoikasen.

yritin saada hommattua lippuja Scandinavian Music Groupin keikalle 29.1. Klubille, mutta niitä ei myyty just siellä mistä yritin ostaa. odotan sitä keikkaa, varmaan siellä itken ja itken, SMG on antanut mulle paljon ja muistoja on paljon liittyen suurimpaan osaan biiseistä. ei saa nyt miettiä liikaa ettei tunteellinen puoli pääse taas esiin. <;

erään ystävän näytelmä oli mukava nähdä. ison salin lavalla olivat sekä yleisö että näyttelijät. tiivis tunnelma, jännittävä juoni.

maantiedon tunnilla oli aiheena kuivuus. olin tänään hiljainen koulussa, koska väsytti kovin ja oli kumma olo. en sanonut ääneen, vaikka ajattelin paljon erästä pientä kylää Kambodzan maaseudulla. kylää, jonka ongelmat kumpusivat just kuivuudesta. vedestä käytiin väkivaltaisia kiistoja naapurikylien kanssa, koska alueet oli jaettu sisällissodan jälkeen huonosti ja vesivarat puuttuivat osalta kylistä kokonaan. vesi jouduttiin ostamaan ja kantamaan usempi kilometri toisesta kylästä, kun sadevesivarastot loppuivat. kylässä oli kuoppa sadeveden keruuta varten, mutta maaliskuussa (kuiva ja kuuma kausi) oli kaikki vesi haihtunut ja käytetty loppuun. ihmiset olivat hankkineet meitä vieraita varten pesuvettä isot soikolliset. illalla päätin, että voin ihan hyvin odottaa vielä pari-kolme päivää ja pestä vasta sitten hiukseni paremmalla omallatunnolla hotellissa kuin pestä itseni toisten juomavedellä.


vesikuoppa, joka on hankittu mm. Luterilaisen maailmanliiton avustuksella. sinipaitainen mies kuoppaa esittelemässä on rohkea ja uskomaton tulkkimme Sambaddh, joka paikkasi auton renkaan ja osasi ratkaista pulman kuin pulman.

kylässä oli puute myös vihreistä puista, koska jonkun aikaa sitten oli kylään tullut jonkun suuren metsäyhtiön edustaja ja tarjoutunut ostamaan puita kylän alueelta. puut kaadettiin ja myytiin, että jostakin saisi rahaa elintärkeän veden ostoon. kylässä on maanomistuskiistoja, nälkää ja puutetta kaikesta vedestä.
kylässä ei ole koulua, pari kyläkauppaa, joista tosin löytyy vaikka mitä. kankaita, tupakkaa, nuudeleita, säilykkeitä, tarve-esineitä.
mieleeni tuli myös eräs mies, jonka perhe oli joutunut lähtemään muualle etsimään työtä. vaimo ja kaksi lasta. mies itse oli fyysisesti vammainen ja täysin toisten avun varassa. ainoa mitä hän saattoi tehdä oli hoitaa paria asumuksensa lähellä olevaa puuta, siirtää maata korissa ja haravoida. hän haaveili mopokorjaamon perustamisesta, koska korjaamisen hän osaisi jos olisi tarvittavia työkaluja. nyt kun tuota kylää ja miestä ajattelen, en tiedä onko hänkään enää elossa.

kun olimme tuossa Sotha Porin kylässä siellä puhkesi hiekkamyrsky. alkoi tuulla, kaikki irtomaa lensi hiekkana ja kyläläiset suojautuivat. olimme seuraamassa kyläkokousta. alkoi sataa. satoi suuria pisaroita makeaa vettä. kyläläiset olivat ihmeissään. ei nyt pitänyt sadekauden vielä alkaa. vesi tulisi silti tarpeeseen. sade loppui kuitenkin alle puolessa tunnissa. jos olisi alkanut sataa rankasti, olisimme joutuneet pakkaaman pakettiautot ja lähtemään pois kylästä, koska kuoppaiset tiet tulevat mutaisiksi sateen seurauksesta ja muta saattaa liikuttaa maassa olevia miinoja teille, joiden pitäisi olla raivattuja. kylässä ei ollut lainkaan kenttää puhelimille. kuvausvehkeet tottakai pelasivat, pelkäsimme kuumuuden vaikuttavan nauhojen laatuun.

seuraavana päivänä suuntasimme pääkaupunki Phom Penhiin ja pian takaisin Suomeen. siitä lähtien olen ajatellut tarkemmin vedenkulutustani, laskenut naiivisti aluksi jopa metrejä vesihanalle. nyt istuessani koneen ääressä vessan hanalle matkaa on noin kuusi metriä ja keittiöön saman verran. pulloveden juonti meillä Suomessa on myös täysin turhaa, koska hanavesi täällä on todella puhdasta juontiin. esimerkiksi veden pullottaminen pahimassa tapauksessa jossakin muussa maassa, pullon valmistus ja kuljetuskustannukset tekevät pullovedestä lisäksi aika epäekologista.

joskus mieleen palaa hetkiä jostain parin vuoden takaa ja tulee tuoksut ja kaikki tilanteeseen liittyvät jutut mieleen.
kun tulin kotiin lankakerän ja appelsiinin kanssa, avasin ovea ja ''naps!'' pari vuotta sitten saamani enkeliavaimenperä menetti toisen siipensä. tuli helpottunut olo. ehkä oli aika päästää irti. enkeli pääsee kyllä johonkin muistojen laatikkoon, mutta jonnekin laatikon perälle.

nyt voisin syödä tämän appelsiinin.

ai niin, otsikko on SMG:n biisistä ''Katu päättyy aurinkoon''.
ja Sotha Porista löytyi myös iloa ja onnellisuutta, se näkyi esimerkiksi lasten leikeissä.
on muuten hankalaa valita kirjoittaessa aikamuoto! kylä on luultavasti vielä olemassa, elleivät ihmiset ole tehneet ratkaisua siirtyä muualle veden perässä, tapaamani ihmiset toivottavasti voivat hyvin ja uskovat yhä parempaan huomiseen. toivoa paremmasta ei saa viedä, se on pahinta.

lopetan epäselvän tajunnanvirtani nyt. hyvää yötä ja huomenta.

tiistai 19. tammikuuta 2010

Onko Haiti olemassa?

Päivän alkuun tarvitaan kahvia ja voimaa. Appelsiinin voisin syödä, jos siitä olisi apua. Miekkapyrstöt ovat vielä aamukunnossa akvaariossa, ehkä nekin piristyvät pian.

Luin Leonardo Padura Fuentesin kolumnin ''Onko Haiti olemassa?'' ja suosittelen kyllä lukemaan.
Onko Haiti olemassa? http://www.maailma.net/uutiset/-/artikkelit/kolumni_onko_haiti_olemassa

Kolumni herättää ajatuksia taas siitä kuinka paljon oikeastaan on näitä alueita, joiden olemassaoloon heräämme tai tiedostamme olemassaolon vasta kun jokin katastrofi tapahtuu.
Tällä hetkellä monet järjestöt kampanjoivat näyttävästi katastrofiavustaan ja -keräyksistään, mikä saakin ihmiset lahjoittamaan, koska uutiskuvat ovat päivittäisiä medioissa. Kukaan ei voi sulkea silmiään Haitilta, kun Haiti huutaa apua jota se on jo kauan tarvinnut. Niin asian sanoo kolumnisti Fuentes.

Useiden järjestöjen samanaikainen apu kohteeseen kertoo reagoinnista kriisitilanteeseen, mutta saa miettimään kuinka toimivaa on useiden pienten järjestöjen toiminta tilanteessa ja sen jälkeen kriisin jälkihoidossa. Järjestö voi toimia niin kauan kun sillä on varoja, mutta niiden huvetessa järjestö katoaa Haitista. Väitän, että pysyvyys ja pitkäjännitteisyys toisi autettaville turvallisuudentunnetta.
Lisäksi järjestöt kommentoivat kriisitilanteessa toisten maiden ja toimijoiden ratkaisuja. Kommentit voisi säästää myöhempään ja keskittyä ihmisiin ja inhimilliseen kärsimykseen.
Ei voi muuta kuin toivoa voimia ihmisille, haitilaisille ja avustustyöntekijöille, ihmisiä me kaikki ollaan.

Avustustyö etenee Haitissa vaiheittain
http://global.finland.fi/public/default.aspx?contentid=184371&nodeid=15782&contentlan=1&culture=fi-FI


Nyt kouluun.

maanantai 18. tammikuuta 2010

liikennevaloissa ihmisten ajatukset vaeltavat

mau! päätinpä, että alan kirjoittaa tästä blogista nyt epävirallisen ja epäsäännöllisen (ehkä) neuleblogin, jossa kirjoittelen myös kaikkea päivien varrella nähtyä ja mietittyä. en oikein jaksa pitäytyä yksissä teemoissa ja sitä rataa. luvassa siis saattaa olla monenkirjavaa menoa!

tänään on ollut melko hyvä päivä. paljon ehti tapahtua ja pian uni kutsuukin jo.
olin pari tuntia koulussa. maantiedon tunnilla, hasardikurssilla, katsottiin dokkaria myrskyistä ja tornadoista. se olikin yllättävän mielenkiintoista, vaikka välillä ehdoin tahdoin tornadoja metsästävät kuvaajat ja harrastajat olivatkin koomisia. sen jälkeen soi päässä the crashin biisi flash, salama. ongelmia appelsiinin kanssa, jota en saanut kuorittua. se oli hyvää, kirpeää, kesäistä.
jee, sitten sain kuulla että puheviestinnän päättökoe olikin mennyt paljon paremmin kuin olin odottanut. ei voinut kun hymyillä. äidinkielen tunnilla luettiin hervottomia tulkintoja pienestä ankanpojasta, siitä runosta. yhden tulkinnan mukaan ''Paikalle saapuu omatunnoton psykopaatti sammakko, joka varastaa ankanpoikaselta ruoat suusta ja toteaa perään olevansa iloinen.'' hihittelin itsekseni.

sittenpä join kahvit ja kävelin junalle, koska edessä oli reissu helsinkiin. rautatieaseman valoissa oli joku perulaispipoinen nuoriherra rinkkoineen ja eväänä sillä oli kaksi pulloa punaviiniä. suloista, ajattelin minä ja varastin hymyn siltä.
junassa mies puhuu espanjaa, sitten venäjää, jos suljen silmät olis kun olisin enemmän euroopassa kun nyt. nainen harjoittelee vuorosanoja näytelmäharjoituksiin.
helsingissä olin kuin tamperelainen helsingissä. isossa kaupungissa, ooh. silti tämä paikka on niin pieni tässä kaikkeudessa.

ratikkamatka ja retki eräässä kirkkopuistossa. pitkä kokous, uusia vastuutehtäviä maailman pelastamisessa ja hyvä mieli. toinen ratikkamatka. rautatieasema. intiasta tullut poika. nainen puhuu kehitysvammaisesta pojastaan, energisestä ystävästään, thaimaasta, eksotiikasta, karvapipostaan, jää pois ennen tamperetta. hetken hiljaisuus, mies puhuu epäystävälliseen sävyyn naisystävälleen puhelimessa. bisnesmiehet puhuu energiapolitiikkaa, sitten yhdet ravintolavaunussa. nukuttaa.
lunta sataa. oma kaupunki, turvallinen olo. kotimatka. lasi punaviiniä ja pariisin kevät, vaikka ranska tuottaa ikäviä ajatuksia, väsymys ja uni.

se riittää mulle tänään.