perjantai 15. huhtikuuta 2011

känyisestä ratikasta

tänään Kalliosta, auringosta, vanhasta känyisestä ratikasta, kaksoismummoista, Club Matesta, kipeistä jaloista voi tulla iloiseksi.
kävin koululla, törmäsin siellä poikiin, mikä oli piristävää. olin Kalliossa tahallaan turisti ja sanoin, ''etten oo täältä päin'', etsin kirppareita joilta en löytänyt mitään. Punnitse & Säästästä löytyi sitä Club Matea, josta sain vinkin H:lta joku aika sitten. siellä oli myös Club Mate colaa, joka testauksen mukaan ei oo yhtä energisoivaa kun tavallinen Club Mate.

kipeät jalat johtuu eilisestä dancehalltunnista. tunsin itseni vähän vanhaksi, koska sali oli täynnä viistoistakesäsiä. ja se niiden ikä vähän hämmensi. ope selkeesti vähän sensuroi juttuja ja osa artisteihin ja Jamaicaan liittyvästä infosta tais mennä niiltä aika paljon ohi. mulla oli hauskaa. onhan se aikamoinen laji, kieltämättä.

tiistaina kävin katsomassa elokuvan Emmas Glück. se oli täydellinen kuva siihen vielä viileeseen kevätiltaan, ettei tiedä alkaako tässä vielä lunta sataa. Emma oli tavallaan just sitä mitä minäkin toisinaan, kuitenkin harvemmin. omaa elämäänsä omalla tavallaan viettävä nuori sikatilallinen, joka on veloissa (en), jolla on omat tapansa ratkaista ongelmia (kyllä) jonka elämä on ihan jees, mutta jotain joskus puuttuu (kyllä). sitten on Max, jolla on enää vähän elinaikaa jäljellä syövän takia. Max ottaa firman rahat ja ajaa tiellä ulos, Emman farmin takapihalle. ne rahat ei kuitenkaan aiheuta sitä mitä myöhemmin tapahtuu. kuva on mielettömän syvä, surullinen, silti koomisia tilanteita riittää. pikkukylän pelokas poliisi haluais mennä Emman kanssa naimisiin, ihan koska vaan, mutta Emma menee Maxin kanssa vihille, vaikka pari ei tiedä edes toistensa sukunimiä ennen vihkimistä. ja ne ajaa traktorilla kotiin. Emma kantaa Maxin kynnyksen yli.
en oikein osaa kertoa tästä, se oli vaikuttava. elokuvassa on kuolema ja onni kokoajan läsnä. ennenkaikkea se, ettei pelkää.

Goethe -instituutissa on ollut kevään ajan joka toinen viikko saksalaisia elokuvia. vois mennä taas parin viikon päästä. siellä oli myös näyttely, jossa oli kuvia DDR:n Berliinistä. tuttuja kulmia joissain kuvissa. oli ihanaa puhua edes pari sanaa saksaa ja olla taas ihan saksalainen niiden suomensaksalaisten tätien joukossa, jotka oli elokuviin tulleet.


tämä ei nyt mitenkään liity tohon elokuvaan. videon laatu on taas varmaan sata. silti tätä on tullut kuunneltua jonkin verran viime aikoina. if you caan love me now don't love me later and my later is much greater

2 kommenttia:

  1. Oh, missä sä kävit dancehall-tunnilla? Ite harrastin sitä pari vuotta, kunnes se meni aivan oudoks ja porukat sisäpiiriks.

    Ja kiva postaus taas, kuten aina. :) Tuo leffa vaikuttaa kivalta!

    VastaaPoista
  2. Kävin Dance.fi -koululla. En tiiä missä se on aiemmin ollut, mutta nyt se oli Kalliossa. Sinne ilmeisesti vasta muuttanut.

    Joo, se leffa oli upee!

    VastaaPoista