torstai 7. huhtikuuta 2011

Naakkoja

Semaforissa ei ollutkaan reggaeta keskiviikkona. Sitten otettiin suunnaksi Alanya. Alanyassa samat naamat, ne naamat joista mä tykkään (SMG//100km Ouluun). Herra ''Vihreä'' ja tyyppi, jonka kanssa pelasin erän shakkia syksyllä. Futista, Tanya Stephens, Ziggy Marley ja iso hanaolut 3,20. Istutaan kaverin kanssa pöydässä, jossa syksyllä 2009 istuttiin toisen kaverin kanssa lukemassa paaveista uskonnon kirjoituksiin.

Viimeksi Alanyassa istuttiin uutena vuotena pienellä porukalla, olin vähän köhässä ja join kaakaota. Hyvää aikaa. Paikassa on myös kerrattu englannin kirjoituksiin, juotu teetä, pelattu pääosin shakkia, oltu tärkeiden kanssa, löydetty reggae ja istuttu monena torstai-iltana vuonna 2009.



Alitajuisesti ajattelen, että kävelen tästä pian kotiin. En muista, etten asu täällä enää. Enkä muista silloinkaan, että olen jo eri vaalipiirissä, kun joku jakaa vaalimainoksia.

Kello on yksi. Lähden yksin ja kiipeän Plevnan katolle. Ajattelen teitä, joiden kanssa ollaan siellä ihmetelty. Kukaan teistä ei enää asu Tampereella. Enkä enää minäkään. Katolla on kasa lunta. Mun on ollut ikävä, myönnän sen taas. Se ei kuitenkaan ole sellaista kaivertavaa, niin kuin talvella.

Kävelen ystävälle. Kuulen lokkeja Laukontorin rannassa. Käperryn, oon onnellinenkin.

Aamulla herään paikasta, jonka ikkunasta näkyy naakkoja ja sinne missä asuin ennen.
Aamu on taas hyvä. Kahvia(!) ja puhutaan ja puhutaan.
Käydään mun vanhalla koululla. Matkalla näkyy mun entisen kotitalon talkkari. Se morjestaa. Tuntuu puheliaalta. Hassua olla koululla ja näillä entisillä kulmilla.

Kirpparilta löytyy kaksi mukia. Perhonen ja kala. Löydän myös oranssin kauhan ja oranssi-kelta-sinisen unelmamekon Jamaicalle. Niin, oon lähdössä Kingstoniin toukokuun puolessa välissä.

Junassa torkahtelen. Tikkurilan asemalla mua alkaa itkettää. Kävellessä kierrän ison valtamerilammikon ja uppoon nilkkaa myöten lumisohjoon.

Nyt oon kotona. Kissa haluaa syliin. Silti, on ikävä. Luulin jo pääseeni susta enimmäkseen yli, Tampere.

4 kommenttia:

  1. KINGSTONIIN?? Wadup! Haluaisin itse kovasti. :) Eli nauti täysin siemauksin reissusta, kun menet!

    Tsemiä ikävään! Ei rakkaimmista pääse ehkä koskaan oikeesti yli? Oli ne sitten ihmisiä tai kaupunkeja.

    VastaaPoista
  2. Kotimatkalla itkettäminen on kyllä tosi ristiriitaista. Toisaalta on tulossa kotiin ja toisaalt atulossa sieltä. Mulla kesti aika kauan syksyllä tottua siihen.

    VastaaPoista
  3. Kirjoitat hurjan kivasti Ruut. Tahtoisin oppia palan sun elämästä. Ehkä vielä joskus jotian opinkin.

    VastaaPoista
  4. annanas: JOO, KINGSTONIIN! Se tuli vähän yllättäen mullekin :D Lähden kansainväliseen rauhankonferenssiin edustamaan ja se sattuu olemaan Jamaicalla. hehe.

    Ja kiitos ikävä-tsemistä. Se auttaa.

    Saara: Kiitos myös ajatuksista :> Mukavia. Kauniita kevätpäiviä! Täytyypä pyörähtää tässä piakkoin sun blogissa myös!

    VastaaPoista