Kodista

Ihanaa kesää! Kirjoitan nyt tähän aikaan, aamuviiden korvilla, kun en enää haluakaan mennä nukkumaan aimmasta ajatuksesta poiketen. Ystäväni lähti juuri Helsinki-Vantaalle ja otti suunnan Pariisiin. Tuli mieleen Scandinavian Music Groupin biisi ''Vieläkö soitan banjoa'': sinä lähdit Pariisiin/ sanoit olevasi onnellinen. Pariisiin suuntaan minäkin parin viikon päästä. Tuntuu, että moni lähtee tänä kesänä Ranskaan. Moni niistä yöpyy tässä mun luona ennen kun lähtee.

Jamaican jälkeen on ollut pitkä tauko bloggaamisesassa. Niin on ollut taukoa monessa muussakin, jossain määrin. Saarella käynti oli yhden unelman täyttyminen, joka täyttyi yllättäen jo tässä vaiheessa. Varmasti menen sinne vielä takaisin, nyt kun siitä on pieni pala nähty, niin en voi olla tsekkailematta lentoja vähän väliä, josko olis joku edullisempi joskus lähi- tai kaukotulevaisuudessa. Kuvia Kingstonista tulee, kun on sellainen olo!

Nyt olen Puistolassa taas. Kuukauden jälkeen täällä on ihan hyvä. Yllätyin siitä, miten pidänkään tästä omasta kodista. Kahvipensas voi paremmin kuin koskaan. Mulla on kivoja värejä täällä. Valoa. Postikortteja. Hyvää oloa. Tein eilen mustikkapiirakan, pesin pyykkiä, kävin Malmilla kirpparilla, luin sarjakuvia, tiskasin ja majoitin ystävän. Yöllä jäin unelmoimaan kommuuniasumisesta selatessani vuokrailmoituksia isommista asunnoista. Ehkä joskus.


Yksi asukas

Mun koti on siellä missä mun reppu on. Elämä on pitkään ollut repussa. Joko tossa punaisessa Haltin 40 litran reissurepussa tai sitten kesäaikaan Fjällrävenin harmaanruskeassa Kånkenissa. Kun pääsen johonkin niin oon jo pian lähdössä muualle. Joskus se vähän kaihertaa, mutta en oikein osaa olla paikoillani pitkään. Tänä aamuna lähden Ouluun, tulen sunnuntaina illalla takaisin Helsinkiin ja suuntaan alkuviikosta Tampereen suuntaan. Kesän aikana on tullut käytyä Sodankylässä ja Viitasaarella. Ja jonkin ajan päästä on se Pariisi. Sitten käyn Faces -festareilla Raaseporissa/Karjaan suunnalla, elokuun alussa myös Loviisassa. Ja varmaan monessa muussakin paikassa, ei voi koskaan tietää. Ja kun ei voi tietää, siitä pidän.


Tässäkin biisissä ja videossa ollaan ihanasti liikkeellä. Tiistai-iltana SMG soitti tän Tampereen Keskustorin teltassa. Se keikka oli hieno, vaikka ei yhtä vaikuttava kun tammikuussa 2010 Klubilla, jossa näin ne ekan kerran livenä. Silloin itkin. Nyt mua hymyilytti ja nauratti monet biisit, oli niissä silti valtava tunnelataus. Tässäkin biisissä jotenkin nyt, erityisesti.

Muutamat kesäyöt- ja päivät on olleet sitä hullua kesää.

Ihastuin Suomenlinnaan ja Kauppatorin mansikanmyyjään, jolta sai kaksi mansikkarasiaa yhden hinnalla ja jolla oli Black Superman Natural Marcus -paita.

Ruut