olin keskustorilla maan ystävien organisoimassa lumiukkotempauksessa ilmastolain puolesta. hengailin alueella ja aloin väsätä omaa lumiolentoa, kun joku aktivistin (tykkään paljon sanasta) näköinen noin 30-vuotias mies ilmaantui jostain ja alkoi jutella mulle. puhuttiin tempauksesta, sen näkyvyydestä ja mies harmitteli että oli unohtanut kameransa kotiin. hän sanoi kantavansa usein kameraa mukana ja ottavansa kuvia webbisivuilleen. aikoi kuulemma linkittää tapahtuman nyt ainakin, kun ei omia kuvia ole. koitin jutella mahdollisimman luontevasti, mutta olo oli epäluuloinen. ihmettelin, miksi joku tuntematon tulee keskellä yleensä sulkeutunutta kaupunkia juttelemaan, minulle. no, ehkä nyt ymmärän paremmin ihmisiä joita itse on tullut lähestyttyä ja lähestyn. joku tuntematon saattaa olla jossakin ja menen vaan juttelemaan. alan vaan jutella. onhan se ehkä vähän hämmentävää, nyt kun sen itse koki. iloiseksihan tuollaisesta keskustelusta tulee, mutta toivon ettei toinen tajunnut mun kummaa oloa.
meidän pitäisi puhua enemmän. meidän kaikkien ihmisten. kenen kanssa vaan, eikä lokeroitua omiin koppeihin niiden ihmisten kanssa jotka me sinne satutaan kulloinkin hyväksymään.
vuosi sitten olin toisen ystäväni kanssa samasssa tempauksessa. väsättiin lumihemuli ja siitä tuli kyllä hieno :) (tänään tli lumijänis) sitten oltiin tavaratalon liukuportaissa ja puhuttiin vihanneksista. ei muistettu mikä on porkkana ruotsiksi ja kysyttiin sitä meidän takana olevalta mieheltä. sen jälken, joskus kun satutaan törmäämään tän miehen kanssa niin hymyillään. nyt muistan, että porkkana on ruotsiksi en morot ja taipuu 3:n mukaan... muistaakseni.
puhutaan, ihmiset!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti