sähköiskuja

annoin kassaneidille vahingossa sähköiskun. molempia nauratti, pyysin anteeksi. päivä oli aurinkoinen, illalla alkoi pakastaa. tarkoitus oli alunperin suunnata tänään katsomaan Lemmenpyssyjä (nimenomaan katsomaan), mutta päivän väsyneisyys ja aavistus flunssasta saattaa painaa vaakakupissa enemmän, ei olis mukava olla maananataina kovin flunssainen ja yrittää kirjoittaa jotakin edes vähän ymmärrettävää esseekokeessa. en siis mene.

eilen olin illan kuuntelemassa ja keskustelemassa Suomen maahanmuutto- ja pakolaispolitiikasta Changemakerin ja Amnestyn yhteisillassa, sieltä päädyin elokuviin Tampere Film Festivaaleille, koska satuin saamaan muuten käyttämättömäksi joutuvan lipun illan näytökseen Venäjän oppitunti. Dokumentti kannatti kyllä käydä katsomassa, vaikka ei ollutkaan kevyintä mahdollista jatkumoa illan teemalle ihmisoikeudet. Dokkari käsitteli Georgian sotaa, Venäjän ulko-/sisäpolitiikkaa ja median osuutta sotatilanteissa. Mediakriittisyyttä jopa BBC:n uutiskuvaa ja käännöstä kohtaan osoitettiin ja horjutettiin luuloja luotettavista tietolähteistä.
(Vaihdoin tekstin näköjään takaisin isoille kirjaimille.) Valitettavasti olo on nyt sellainen, etten osaa dokkaria sen enempää analysoida, mielessä osittain vielä tekemätön maantiedon tenttipaketti huomiselle ja moni muu asia. Puhuin juuri maratonpuhelun yhden elämäni ihmisen kanssa. Mitä vaan voit sanoa tulematta tuomituksi. Pitkä ystävyys, jos jokin kannattaa.

Ystävyyttä ei kyllä todellakaan ollut Venäjän oppitunnissa, valitettavasti myös ystävällisyysmielisyyteni Putinia kohtaan väheni huimasti eilisen illan aikana. Vuonna 1991, 1993, 2003 ja 2008, ei sen kauempana taaskaan kuin Georgiassa, mihin me ihmiset pystytäänkään. Kyllä, me pystytään paljoon hyvään, mutta myös kovin paljoon pahaan. Pahaan. Keväällä 2008 olin Kambodzan Phnom Penhissä Toul Slengin kidutusvankilamuseossa ja myöhemmin kaupungin ulkopuolella Killing Fieldseillä, jossa kuvaus ihmisen kyvystä riistää toiselta ihmisyys on esillä muistomerkin muodossa, jossa on lasivitriinissä tuhansia ihmiskalloja, sekä ympäröivältä alueelta teloituspaikkojen välisiltä poluilta maan alta esiin tulevat teloitettujen vaaterievut, maassa hampaita. Hiljaisuus. Opas kertoo kuinka minkäkin ikäiset ihmiset teloitettiin. Siksi, että he olivat älymystöä, opiskelleita, jopa se että jollakin oli silmälasit päässään oli riittävä merkki sivistyksestä ja syy kiduttaa ja tappaa. Samoja keinoja oli käytetty kidutuksissa myös vuonna 1993 Georgiassa, kuin 1960-1970 -lukujen tienoilla Kambodzassa.

Tällä hetkellä monessa paikassa soditaan tai käynnissä on jonkin asteen konflikti. Miksi me ihmiset emme opi? Kauhistelu ei auta. Se ei auta, että nähdään televisioruutujen kautta jonkun kärsivän ihmisen kasvot, suljetaan tv ja unohdetaan. Siirretään vastuu muualle. Mitään ei tapahdu, jos parempaa ja oikeutta ihmisyyteen, kaikille, ei vaadita.

Ompas naiivia pohdintaa, väsyneenä ja muutenkin oudossa olossa. Pahoittelen, että yksinkertaistan enkä paneudu yksityiskohtiin. Täytyy lukea Kangasalan karttaa ja tehdä maankäyttösuunnitelmia.
Kiitos ja hei, kaunista kevättä, maailmassa on paljon hyvää, siitä pidetään kiinni. Kumisaappaat jalassa ei kastu, vaikka pitkiä katseita saattaakin ne jalassa keskellä kaupunkia tepastellassaan saada. Mutta se on pieni ongelma se.