perjantai 5. helmikuuta 2010

lumisopuli

kahdessa paikassa asumisessa on se vaikeus, että haluaisi kummassakin paikassa lukea samoja kirjoja ja olla samojen lehtien ja kaiken keskellä. tällä hetkellä mun omassa kodissani ja huoneessani lojuu siellä täällä neulekirjoja täynnä inspiroivia ohjeita ja kuvia kaikesta mitä voisi saada aikaan jos olisi aikaa ja kärsivällisyyttä vähän enemmän. villasukkia ja lankakeriä pyörii myös. lainasin kotipaikkakuntani kirjastosta kasan kirjoja ja suunnitelmissa on väkertää jonkinlainen neuletakki/huppari vaikka alkavan ''lukuloman'' aikana. oon kyllä varmaankin osan tuosta ns. lomasta koulussa, jos saan aikaiseksi mennä näyttämötyön lastennäytelmäkurssille tai elokuvatyön kakkoskurssille... aikaa silti olis yo-lukemisen lomassa, ehkä. kädet haluais vaan tehdä ja tehdä. :)

olin tän illan töissä hoitamassa paria kivaa mukulaa, eli pelaamassa jääkiekkoa ja leikkimässä lumisopulia ja metsästäjää, lukemassa ja keksimässä satuja ja sain siinä lomassa tehtyä yhden oranssin villasukankin valmiiksi. siinä on myös 5 pientä keltaista raitaa. duunin jälkeen ihan väsynyt ja tyhjä olo. vois vaan juoda appelsiiniteetä ja alkaa nukkua, jos malttaisi. mulla on kyllä tossa toi toinen sukka ja almodovarin volver, jotka myös kiinnostais. volverin kävin joskus pari-kolme vuotta sitten katsomassa ja muistaakseni tykkäsin siitä. riittävän monimutkaista ja epäselvää, eli sopii mulle!

huomisen tarkoitus on kämpän imurointi ja vähän tekstitaidon kertausta. ehkä joku toinen päivä saan irti enemmän ympäröivästä maailmasta ja kirjoitan siitä enkä omasta navasta. maailma on paljon kiinnostavampi kuin se.

2 kommenttia:

  1. On se hyvä itseensäkin välillä keskittyä :--) Jos ei itse jaksa niin ei sitten jaksa maailmaakaan parantaa!

    VastaaPoista
  2. hih. Lukiessa kommenttiasi hymyilin. :)
    Kiitos.

    VastaaPoista